Rammstein-HQ @ Facebook Rammstein-HQ @ YouTube Rammstein-HQ RSS-syöte Google Translate


Rammstein esiintyy marraskuussa Itävallassa?!
12.07.2009
Mikäli itävaltalaista Wiener Zeitung- sanomalehteä on uskominen, esiintyy Rammstein 21. marraskuuta Wienin Stadhallessa! Useita päiviä kestävään festivaaliin on kiinnitetty Rammsteinin lisäksi mm. Metallica, Green Day, Lenny Kravitz ja Pink. Jäämme innolla odottamaan virallista vahvistusta asiasta!

Artikkeli: saksaksi | englanniksi.
Tuoretta tavaraa Tukholmasta.
12.07.2009
Rammsteinin miksaus-sessiot Tukholmassa yhdessä Stefan Glaumannin kanssa ovat kantaneet hedelmää! Yhtye oli kutsunut taustajoukkonsa ruotsiin kuuntelemaan kolmea valmista kappalettaan, jota Pilgrim Management kuvaili "hyökkäyksesksi hyvää makua ja moraalia vastaan". Albumi ei kuitenkaan ole albumi ennen kuin viimeiset sanat ovat laulettu ja viimeiset nuotit soitettu, joten faneilla riittää vielä odotettavaa ennen albumin julkaisua. Pilgrimin mukaan kiinnostus Rammsteinin uutta materiaalia kohtaan on ollut valtava, yksinomaan saksasta on tullut yli 150 000 lippu-kyselyä vuoden lopussa alkavaa kiertuetta koskien.
Schneider Drum Channelin haastattelussa.
12.07.2009
Yhdysvaltalainen rumpusivusto Drum Channel on julkaissut viiden jakson pituisen haastattelun, jossa esiintyvät Rammsteinin Schneiderin lisäksi itävaltalainen rumpalimestari Thomas Lang sekä Frank Zappan entinen rumpali Terry Bozzio. Haastattelussa Schneider kertoo mm. nuoruudestaan ja siitä miten hän päätyi rumpaliksi. Valitettavasti haastattelussa ei kerrota mitään uutta Rammsteinin tulevasta albumista. Jaksot 4 ja 5 julkaistaan sivuston mukaan pian.

Haastattelu (Osat 1-3).
Rammstein Echo Awardseissa.
12.07.2009
Viime lauantaina järjestettiin jälleen vuotuinen saksalainen musiikkigaala Echo Awards. Tillin, Oliverin ja Richardin lisäksi vieraina juhlissa olivat mm. Bushido, Scooterin H.P. Baxxter sekä elämäntyöstään palkittu Scorpions. Itse gaalassa oli pitkästä aikaa koko Rammstein edustettuna.

Kuvat:
Koko yhtye
After Party: 1 2 3 4 5
Edistystä!
18.02.2009
Saatuaan studionauhoitusten ensimmäisen osan päätökseen, aloittaa yhtye nyt uusien kappaleidensa viimeistelyn. Rammstein on mm. suunnitellut käyttävänsä uudella albumillaan klassista orkesteria sekä -kuoroa, jonka johdosta he tapasivat viime viikolla saksalaisen sävältäjä-tuottajan Sven Helbigin (Mutter, Reise Reise & Rosenrot). Viimeisten musiikillisten muutosten lisäksi myös mahdolliset lyriikka-muutokset tehdään nyt. Seuraavaan vaiheeseen, albumin miksaukseen, siirrytään puolivälissä maaliskuuta. Miksauksen on suunniteltu kestävän kuudesta kahdeksaan viikkoa.
Rammstein-Blogi
02.12.2008
Flake
Rammstein on avannut kotisivuilleen blogin, jonne jäsenet ovat kirjoitelleet ajatuksiaan studionauhoituksista. Richard kehuu mm. Los Angelesin ilmapiiriä, ja Schneider puolestaan studiota ja rumpujaan. Myös studionauhoitusten kulkua on hieman valotettu:

1. osa: Kitarat ja laulu.
2. osa: Basso ja syntikka.
3. osa: Rumpuraitojen hienosäätö.

Uusia kommentteja luvassa varmasti pian!
«Seuraava ... 2 ... 4 ... 6 ... 8 ... 10 ... 12 ... 14 ... 16 ... 18 ... 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 Edellinen»

Galluppi

Viimeisin galleria-albumi

Rammstein live

Kópavogur, Korinn, Islanti
20.05.2017

HQ_Tube

Tulossa...