Rammstein-HQ @ Facebook Rammstein-HQ @ YouTube Rammstein-HQ RSS-syöte Google Translate


Rammstein stadion-kiertueelle, Tampere mukana!
02.11.2018
Rammstein Stadium Tour 2019
Rammstein on tänään julkaissut ensi kesän kiertuekalenterinsa ja mukana on myös Tampereen Ratinan stadion! Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen stadionkiertue käsittäen yhteensä 28 keikkaa ympäri Eurooppaa touko-elokuussa 2019. Yhtyeen kotisivujen mukaan odotettavissa on todellinen spektaakkeli:

"Yhtyeen dramaattisen ja täydellisesti toteutetun lavashown nähneet saattavat ajatella ettei show voi kasvaa enää tämän suuremmaksi, mutta Rammsteinin kohdalla voitte olla varmoja että yhtye on suunnitellut jotain todella erikoislaatuista näille jättikeikoille!"

Noin 30 000 henkeä vetävän Ratinan stadionin keikka on lauantaina 10. elokuuta. Liput tulevat myyntiin ensi torstaina 8.11 klo. 10 Lippu.fi:ssä. Virallisen LIFAD-yhteisön jäsenille ennakkolipunmyynti avautuu jo maanantaina 5.11.

Katso koko keikkakalenteri Kiertue-osiosta.

Melkein valmista...
01.10.2018
Rammstein Minsk 2018
Rammstein kertoo kotisivuillaan seitsemännen studioalbumin olevan lähes valmis! Yhtye on myös julkaissut pari kuvaa albumin orkesteri- ja kuoro-osuuksien nauhoituksista Valko-Venäjän Minskistä. Veikkauksemme mukaan levy tullaan julkaisemaan vielä joulumarkkinoille.

PÄIVITYS 6.10:

Paulin MusicRadarille antaman haastattelun mukaan uusi albumi julkaistaan keväällä 2019.

"Tällä hetkellä näyttää siltä että albumi julkaistaan ensi keväänä. Emme ole tuottaneet albumia soittamalla jokainen yksilönä, vaan enemmänkin soittamalla yhdessä. Pidimme soundista niin paljon että päätimme äänittää albumin yhtyeenä. Saa nähdä miten idea toimii albumilla, mutta ideana on siis että kuulet bändin soittavan, voisi sanoa että albumilla kuuluu live-soundimme."

Lue koko haastattelu täältä.
Uudenvuodenkeikat Meksikossa!
23.08.2018
Rammstein Puerto Vallarta
Yhtye on yllättäen ilmoittanut tekevänsä kaksi keikkaa Meksikon Puerto Vallartassa 31.12 ja 2.1! Vaikka tulevan albumin tilanteesta ei ole kuulunut juuri mitään, voidaan olettaa että kyseessä on samalla 7. albumin julkaisukeikat, ja että yhtye jatkaa keikkailua keväällä 2019. Liput täältä.
Yhtye studiossa!
17.04.2018
Rammstein La Fabrique 2018
Rammsteinin 7. studioalbumi näyttää todellakin edistyvän, sillä yhtye on julkaissut Facebook-sivuillaan muutamia kuvia studiosta. Kuvat ovat mitä ilmeisemmin otettu Eddie Kramerin La Fabrique-studiolta Saint-Rémystä, Ranskasta. Kramer on 50-vuotisen uransa aikana työskennellyt mm seuraavien yhtyeiden kanssa: The Rolling Stones, Eric Clapton, David Bowie, The Beatles, Jimi Hendrix, Led Zeppelin sekä Kiss. Jatkoa odotellessa...
Schneider DW Drumsille.
21.02.2018
Rammstein Christoph Schneider
DrumMagazine.com kertoo Schneiderin ja USA:laisen DW Drumsin tehneen artistisopimuksen. Tulevalla albumilla saatetaan siis kuulla enemmän yhtyeen alkuvuosilta tuttua rumpusoundia. Viime kiertueilla Schneider soitti Sonorin rummuilla, ja sitä ennen pitkään Tamalla. Uuden rumpusetin tarkemmasta kokoonpanosta ei ole vielä tietoa.

"Nuorena itä-berliiniläisenä unelmoin aina omistavani jonain päivänä DW:n rummut. Yksi ensimmäisistä asioista mitä tein muurin murtumisen jälkeen oli että kävelin entisen länsi-berliinin puolelle ja ostin DW:n rumpusetin, joka oli tuohon aikaan erittäin kallis itä-berliiniläiseen hintatasoon nähden. Kyseisellä setillä soitin ensimmäisellä albumillamme (Herzeleid), joten paluu DW:lle tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi urallani."
Monument Award
05.02.2018
Rammstein Monument Award
Berliinin kaupunki on myöntänyt Rammsteinille tunnustuksen työstään kulttuuriperinnön säilyttämiseksi. Monument Award eli Ferdinand von Quast-mitali myönnettiin yhtyeelle liittyen heidän omistamaansa 1920-luvulla rakennettuun kolmiosaiseen teollisuuskiinteistöön Wilhelmsruhin kaupunginosassa, jossa yhtye säilyttää kiertuekalustoaan sekä pitää toimistoaan ja verkkokauppansa varastoa. Yhtye remontoi vuosina 2013-2016 huonoon kuntoon päätyneen kiinteistön, joka toimi kaupungin kulttuuritoimen mukaan alkusysäyksenä koko alueen kunnostamiselle. Paikalla palkitsemistilaisuudessa olivat yhtyettä edustamassa Flake, Rammstein GbR:n Stefan Mehnert ja Jan Schäfer sekä arkkitehti Mathias Jensch.

Kuva palkitsemistilaisuudesta
Kuva kiinteistöstä
Google Maps
«Seuraava 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 13 ... 15 ... 17 ... 19 ... 21 ... 23 ... 25 ... 27 ... 29 ... 31 ... Edellinen»

Galluppi

Viimeisin galleria-albumi

Rammstein live

Kópavogur, Korinn, Islanti
20.05.2017

HQ_Tube

Tulossa...