Rammstein-HQ @ Facebook Rammstein-HQ @ YouTube Rammstein-HQ RSS-syöte Google Translate
Rammsteinille oma jättilava Provinssirockiin.
24.04.2010
Provinssirockissa Rammsteinin esiintymistä varten rakennetaan oma jättilava. Tanskasta vuokrattava uusi päälava vaihdetaan normaalin tilalle festariviikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Rammsteinin show'n vaatimukset eivät rajoitu pelkkään visuaalisuuteen tai äänentoistoon, mikä takia jouduttiin hankkimaan isompi lava. Provinssissa aiemmin käytetty päälava on nimittäin osoittautunut liian pieneksi bändin mittoihin.

- Meillä on ollut aiemmin käytössä meidän oma päälava. Kun saatiin saksalaisten kupongit, niin kävi ilmi, ettei siinä riitä syvyys, leveys, korkeus eikä kantavuus, kertoo festivaalin tuotantopäällikkö Marko Kivelä.

Uusi lava vuokrattiin Rammsteinin keikkaa varten Tanskasta, koska lähempää ei sopivaa tällä haavaa löytynyt. Sen kantavuus on jopa 80 000 kiloa, mikä on yli viisi kertaa enemmän kuin aikaisemman lavan. Lava on myös kymmenen metriä leveämpi, minkä vuoksi päälavan kentän muut rakennelmat vaativat uudelleen sijoittelua.

Rammsteinin lavashow'n tarpeisto kuskataan Provinssirockiin kahdeksalla rekalla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Silloin rakennetaan myös uusi lava. Muutostyöhön tarvitaan Rammsteinin oman henkilökunnan lisäksi 40 apulaista Provinssirockin puolesta.

- Yöllä puretaan valokattaus alas ja rakennetaan sitten Rammsteinin suihkumoottorit, pyörivät kiippariraiserit sekä tulishow'hun tarvittavat jutut.

Rammstein esiintyi keväällä Helsinki Areenassa ja Provinssirockissa nähdään samankaltainen show.

- Show on aika pitkälti sama. Mutta lähtisin veikkaamaan, että Suomessa festariolosuhteissa ei ole nähty tällasta show'ta aiemmin. Areenoilla ja stadioneilla kyllä, arvelee Marko Kivelä.

Provinssirock järjestetään Seinäjoella 18.-20. kesäkuuta.

Lähde: YLE Uutiset
Haifisch ensiesitys!
22.04.2010
LIFAD:in kolmannen singlen, Haifischin (Hai) musiikkivideon ensiesitys on huomenna Rammsteinin MySpacessa! Video on Paulin mukaan perinteinen Rammstein-musiikkivideo tarinan kera ja sen on ohjannut saksalainen Jörn Heitmann (Ich Will, Sonne, Mutter, Amerika, Ohne Dich ja Keine Lust). Itse single tullaan uutiskirjeen mukaan julkaisemaan toukokuun puolivälissä.
Skunk Anansie Rammsteinin lämppäriksi Wühlheiden keikoille.
06.04.2010
Rammstein Skunk Anansie
Brittiläinen rockyhtye Skunk Anansie on kiinnitetty Rammsteinin lämppäriksi yhtyeen kolmelle berliinin keikalle 21., 22. ja 24. toukokuuta. Skunk Anansie uutisoi kiinnityksestä kotisivuillaan. Edellisen kerran yhtye on toiminut Rammsteinin lämppärinä Sehnsucht kiertueella kesäkuussa 1999. Lisätietoa Skunk Anansiesta WikiPediassa.
Metal Hammer Golden Gods 2010.
29.03.2010
Metal Hammer Golden Gods 2010
Rammstein on nimetty ehdokkaaksi kahteen kategoriaan englantilaisen musiikkilehti Metal Hammerin isännöimään Golden Gods gaalaan! Kategoriat ovat "Paras liveyhtye" sekä yllättäen "Vuoden tapahtuma" johon Rammstein on ehdolla Pussy-musiikkivideollaan. Käy äänestämässä yhtyettä Metal Hammerin sivuilla.
Junttakivi - Pil*lu.
10.03.2010

Suomenkielinen cover Pussy-kappaleesta:

Meet & Greet Moskovassa.
07.03.2010
Till Lindemann Rammstein Moscow 2010
Rammstein järjesti ennen viime viikkoista moskovan keikkaansa fanitapaamisen yhteistyössä venäläisen A1 TV-kanavan kanssa. Paikalla oli koko yhtye lukuunottamatta Richardia. Kuvia tapaamisesta löydät täältä.

Paulin haastattelu (venäjäksi).
Kuvia keikalta.
«Seuraava ... 2 ... 4 ... 6 ... 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 ... 29 ... 31 Edellinen»

Galluppi

Viimeisin galleria-albumi

Rammstein live

Kópavogur, Korinn, Islanti
20.05.2017

HQ_Tube

Tulossa...