Rammstein-HQ @ Facebook Rammstein-HQ @ YouTube Rammstein-HQ RSS-syöte

Julkaisemattomat livetallenteet:

Miksi Mutter-kiertueelta ei ole julkaistu live-DVD:tä?
- Tiedetään että Mutter-kiertueelta on olemassa Berliinin Velodromissa 2001 kuvattu keikkatallenne, mutta miksi tätä ei ole toistaiseksi julkaistu, on epäselvää. On mahdollista että yhtyeen jäsenten väliset jännitteet Mutter-kiertueen aikaan olisi osasyynä tähän tai että yhtye ei muuten vain ollut tyytyväinen keikkatallenteeseen.

Rammstein: Paris:

Miksi elokuva on leikattu niin nopeaksi?
- Yhtye antoi ohjaaja Jonas Åkerlundille melko vapaat kädet elokuvan toteutukseen, mikä Rammsteinin mukaan oli uutta heille, sillä aikaisemmin he ovat itse olleet enemmän mukana livejulkaisujensa tuotannossa.

In Amerika:

Onko totta että konsertti ei todellisuudessa olekaan kuvattu New Yorkin Madison Square Gardenissa?
- On, osittain. Osa DVD:n videomateriaalista on peräisin Kanadan Montrealin keikalta paria päivää aikaisemmin. DVD:tä tarkaan katsottaessa voit huomata ristiriitoja esim. yhtyeen jäsenien sijainnissa lavalla kamerakulman vaihtuessa sekä mm. ranskankielistä tekstiä henkilökunnan vaatteissa (Montreal on ranskankielistä aluetta). Myös DVD:n ääniraita on lähes kokonaisuudessaan peräisin Montrealin konsertista. Virallista tietoa siitä miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty ei ole olemassa.

Völkerball:

Mitä Völkerballin kultaisella logolla ja Moskovan vuoden 1980 Olympialaisilla on tekemistä keskenään?
- Völkerballin kultainen logo on matkittu Moskovan Olympialaisten logosta. Mikäli Tilliä ei olisi aikoinaan erotettu Itä-Saksan uintijoukkueesta, olisi hän todennäköisesti ottanut osaa juuri Moskovan Olympialaisiin.

Mikä kappale DVD:llä soi ennen keikan alkua?
- Sigur Rósin kappale "Sigur Rós" albumilta "Von".

Mikä on Nimesin konsertin outro-kappale?
- Scala and Kolacny Brothersin versio Engelistä.

Mitä "Völkerball" tarkoittaa?
- Völkerball tarkoittaa suomeksi "kansanjuhlaa".

Lichtspielhaus:

Mitä "Lichtspielhaus" tarkoittaa suomeksi?
- "Lichtspielhaus" on vanhanaikainen sanonta elokuvateatterille.

Live aus Berlin:

Kuka on Tier kappaleessa esiintyvä tyttö?
- Khira Li Lindemann. Lisätietoa hänestä UKK:n Yhtye-osiossa.

Kuka on Engel kappaleessa laulava nainen?
- Christiane "Bobo" Herbold yhtyeestä Bobo in White Wooden Houses.

Miten voin katsoa DVD:n takakannessa mainitun bonus-kappaleen?
- Sinun on läpäistävä faniosion tietokilpailun ensimmäinen taso. Jos sinulla ei ole tietokonetta, siirry vain yksinkertaisesti kappaleeseen 23.

Mikä on konsertin lopussa soiva kappale?
- Nicholas Lensin esittämä kappale "Was hast du mit meinem Herz getan?" ("Mitä olet tehnyt sydämelleni?").

Mitä DVD:n nimi tarkoittaa?
- Live aus Berlin tarkoittaa "suorana berliinistä".

Galluppi

Viimeisin galleria-albumi

Rammstein live

Kópavogur, Korinn, Islanti
20.05.2017

HQ_Tube

Tulossa...