Rammstein-HQ @ Facebook Rammstein-HQ @ YouTube Rammstein-HQ RSS-syöte Google Translate
Albumijulkaisu huhtikuussa?
05.01.2019
Viimeaikaisten haastattelujen perusteella yhtyeen edelleen nimeämätön 7. studioalbumi tullaan julkaisemaan huhtikuussa.

Heavy Consequencelle antamassaan haastattelussa Richard kertoo seuraavaa: "Rammsteinin kanssa kaikki kestää ikuisuuden, koska meitä on kuusi jäsentä sekä tuotantotiimi, joista jokaisella on oma mielipiteensä. Viimeistelemme parhaillaan albumin miksausta ja julkaisu tulee tapahtumaan luultavasti huhtikuussa."

Kerrang!:in haastattelun mukaan albumin on miksannut amerikkalainen Rich Costey (Muse, Biffy Clyro, Foo Fighters, Mastodon) ja mukana on ollut myös yhtyeen pitkäaikainen yhteistyökumppani Olsen Involtini. Luvassa on myös uusia musiikkivideoita: "Näyttää siltä että teemme viisi uutta musiikkivideota. Studiossa kiistelimme joka vitun rummun iskusta, mutta nyt kun se on tehty, olen todella tyytyväinen, vaikka joitain viime hetken muutoksia saattaa tietenkin tulla." Yhtye kuvaa ensimmäistä uutta musiikkivideotaan ilmeisesti tammikuun 18. päivä, sillä Flaken tuoreimpaan kirjaan liittyvä lukutilaisuus on siirretty, ja järjestäjän kotisivuilla ilmoitetaan syyksi bändin musiikkivideon kuvaukset.

Rock Antennen haastattelussa Richard puolestaan kertoo yhtyeen tekevän mahdollisesti jopa neljän vuoden pituisen kiertueen albumin tiimoilta, eli tähän mennessä julkaistut kiertuepäivämäärät ovat vasta alkua. Richard myös toisti ajatuksensa siitä että albumi tulee todennäköisesti jäämään yhtyeen viimeiseksi: "Tulevan albumin työstö tuntui paluulta yhtyeen alkuvuosiin ja rakastin sitä kemiaa mikä yhdessä työskentelyyn liittyi. Mutta minulle se tuntuu tien lopulta, enkä usko että teen enää uutta Rammstein-albumia...
Yhtye valmistautuu illan keikkaansa Puerto Vallartassa.
31.12.2018
Rammstein Puerto Vallarta Rehearsal
Harjoitukset illan keikkaa varten ovat täydessä vauhdissa Meksikon Puerto Vallartassa! Yhtyeen Facebook-sivu on täyttynyt fanien konserttialueen laidalta ottamista kuvista ja videoista. Videoilla kuultavista kappaleista päätellen keikka tulee koostumaan pääosin 2016-2017 festarikiertueella soitetuista kappaleista, eli uusia kappaleita ei ilmeisesti vielä esitetä. Keikka alkaa klo. 21 paikallista aikaa eli Suomen aikaa klo. 05 aamulla. Tämän jälkeen bändi pitää vapaapäivän ja soittaa toisen uudenvuoden spesiaalikeikoistaan keskiviikkona 2.1.
Lindemann minikiertueella Itä-Euroopassa.
08.12.2018
Lindemann Projekt Live
Till ja Peter Tägtren (Pain, Hypocrisy) kiertävät parasta aikaa Itä-Eurooppaa liittyen Tillin runokirja Messerin venäjänkielisen painoksen promoamiseen. Kiertue käsittää seitsemän esitystä joissa Till esittelee kirjaansa nimikirjoitustilaisuuden yhteydessä sekä lopuksi nousee lavalle Peterin kanssa esittämään Lindemannin kappaleita. Kyseessä on siis toinen kerta kun Lindemannin kappaleita esitetään livenä, pari vuotta sitten Till nousi lavalle Painin Hampurin keikan aikana esittäen yhden kappaleen.

1.12 - Kiova, Ukraina
3.12 - Pietari, Venäjä
5.12 - Moskova, Venäjä
7.12 - Almaty, Kazakstan
9.12 - Novosibirsk, Venäjä
11.12 - Irkutsk, Venäjä
13.12 - Samara, Venäjä

Lindemann2018.ru
Emigrate - A Million Degrees
08.12.2018
Emigrate A Million Degrees
Richardin sivuprojekti Emigrate on julkaissut kolmannen albuminsa, "A Million Degrees". Levyllä kuullaan Richardin lisäksi Ben Kowalewiczia (Billy Talent), Richardin avovaimo Margaux Bossieuxia (Dirty Mary, Slippin Away), Till Lindemannia sekä Cardinal Copiaa (Ghost). Albumilta on myös julkaistu kaksi musiikkivideota, joista toisessa esiintyy Richardin tytär Maxime. Lue KaaosZinen mielenkiintoisesta haastattelusta albumin tuotantoa kohdanneista ongelmista, Richardin ja Tillin ystävyydestä sekä Rammsteinin tulevaisuuden suunnitelmista.


Rammstein rikkoi Eventimin lipunmyyntiennätyksen stadionkiertueellaan.
08.12.2018
Rammstein Stadium Tour
Eventim, jonka tytäryhtiö mm. Lippu.fi on, kertoo Rammsteinin tehneen uuden ennätyksen stadionkiertueensa lipunmyynnillä. 8.11 alkaneen julkisen lipunmyynnin seurauksena yhtiö kertoo myyneensä yhdessä päivässä 800 000 lippua. Ensimmäisten tuntien aikana lippuja oli ostamassa samaan aikaan yli miljoona fania ja ostotapahtumia oli parhaimmillaan 80 000 sekunnissa! "Bändin myydessä noin uskomattoman määrän lippuja noin lyhyessä ajassa kertoo paitsi heidän poikkeuksellisesta suosiostaan, myös livemusiikin valtavasta kysynnästä. Kiitämme Rammsteinia sekä MCT Agenturia (kiertueen promoottori) uskosta työhömme", kommentoi Eventimin operatiivinen johtoja Alexander Ruoff.

Lippujen valtavan kysynnän varjopuolena useat fanit jäivät ilman lippujaan. Tällä hetkellä lippuja on yhtyeen kotisivujen mukaan saatavilla vain Chorzówin, Pietarin ja Riikan keikoille. Epävirallisilta jälleenmyyjiltä lippuja on saatavilla useille keikoille, mutta usein törkeään ylihintaan. Liikkeellä on myös paljon huijareita. Vaarana on myös lippujen mitätöinti, sillä lippujen jälleenmyynti on kielletty muualla paitsi Eventimin FanSalessa. Rammstein kertoo myös hakeneensa oikeuden päätöstä kieltääkseen Viagogo:ta jälleenmyymästä lippuja.
«Seuraava 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 ... 16 ... 18 ... 20 ... 22 ... 24 ... 26 ... 28 ... 30 ... 32 ... 34 ... 36 Edellinen»

Galluppi

Viimeisin galleria-albumi

Rammstein live Tampere, Ratinan-stadion, Suomi