Profiili - Oliver Riedel

Oliver Riedel Nimi: Oliver "Ollie" Riedel.
Syntynyt: 11. huhtikuuta 1971, Schwerin, Itä-Saksa.
Asuinpaikka: Berliini (?).
Pituus ja paino: n. 200cm/85kg.
Osa yhtyeessä: Basso.
Paikka lavalla: Edessä vasemmalla.
Entiset yhtyeet: The Inchtabokatables, Feeling B.

Oliver syntyi 1971 Schwerinissä Itä-Saksassa nuoren parin ainoana lapsena. Pienestä ikäerosta johtuen Oliver piti vanhempiaan omien sanojensa mukaan Oliver Riedel enemmänkin ystävinään kuin perheenään. "Tulimme hyvin toimeen, isälläni ja äidilläni oli jopa sama musiikkimaku kuin minulla. Äitini tiesi että vihaan koulua, joten hän ei koskaan pakottanut minua tekemään läksyjäni. Käytin ajan mielummin urheiluun". Oliver oli nuorena hyvin ujo, eikä hän uskaltanut lähestyä tyttöjä; "Muistan hyvin ensimmäiset bileemme. Siellä oli 15 poikaa eikä yhtään tyttöä. Myöhemmin rohkaistuttuamme kutsuimme bileisiimme 6 tyttöä, mutta olimme niin hermostuneita ettemme ensin uskaltaneet avata ovea heille. Loppujen lopuksi meillä oli kuitenkin hauskaa".

Peruskoulun jälkeen Oliver toimi lyhyen aikaa rappaajana. 19-vuotiaana hän aloitti basson soittamisen, jonka jälkeen hänelle pian jo tarjottiin paikkaa The Inchtabokatablesin basistina. Lyhyen harkinnan jälkeen hän suostui. Oliver on useiden muiden Rammsteinin jäsenten tapaan soittanut satunnaisesti myös Feeling B:ssä. The Inchtabokatablesissa Riedel soitti aina vuoteen 1994 saakka, kunnes hän liittyi Rammsteiniin. Tuohon aikaa Oliver asui ilmeisesti Richardin ja Schneiderin kanssa.
Oliver on ollut tiettävästi kerran naimisissa, tällä hetkellä hän seurustelee. Avioliitosta on peräisin tytär Emma ja seurustelusuhteesta poika. Oliverin harrastuksiin kuuluvat valokuvaus, lumilautailu ja surffaus sekä rullalautailu. Häntä on usein kutsuttu Rammsteinin tietokonenörtiksi koska hän huolehti alkuvuosina yhtyeen kotisivujen päivityksestä.


Lainauksia:

- Emme olisi ikinä halunneet sitä, mutta Mutter-albumin jälkeen meillä oli vaikeat ajat. Usein kolmannen albumin sanotaan olevan se vaikein ja meillä olikin paljon paineita siitä johtuen. Lisäksi kaikkien näkemykset ja odotukset erosivat toisistaan. Otimme vuoden vapaata jonka jälkeen ymmärsimme haluavamme olla yhdessä ja jatkaa. (Oliver kertoessaan yhtyeen hajoamishuhuista).
- Ennen matkustimme aina yhdessä, mutta nykyään jokainen organisoi matkansa kuten haluaa. Usein muiden mennessä lentokoneella, minä matkustan muun tiimin kanssa keikkabussilla. He vuokrasivat kerran jopa yksityiskoneen, mutta minä pidän siitä että minulla on koti kiertueellakin. Totuttuasi bussiin on mukavaa nukkua aina samassa sängyssä. Jokaisella on oma pikku nurkkansa, katselemme elokuvia ja juomme viiniä, se on itseasiassa aika hauskaa.


Oliver Riedel