Media - Playboy 2006

Aihe: Yleinen
Haastateltavat: Till

Playboy: Onko Rammstein taidetta?
Till: On olemassa hetkiä joista on tullut taidetta, joista on tullut kuolemattomia. Mutta pääasiassa sanoisin että teemme viihdemusiikkia.

Playboy: Oliko tämä suunniteltua?
Till: Alussa halusimme ainoastaan herättää huomiota. Äärimmäisillä sanoituksilla ja äärimmäisellä musiikilla. Muurin kaatumisen jälkeen olimme saaneet tarpeeksemme itä-saksalaisista yhtyeistä, jotka kuulostivat aivan amerikkalaisilta rock-bändeiltä. He kopioivat kaiken mahdollisen; hius-tyylin, musiikki-tyylin, jopa tatuoinnit. Halusimme vain antaa näille kopioijille kunnon läpsäyksen kasvoihin.

Playboy: Onko provosointinne tarkoitettua?
Till: Mitä voimme kutsua provosoinniksi tänä päivänä? Itä-saksan aikoihin provosointia oli se että kuljit torilla muovikassi kädessä, jossa luki Axel Springer Verlag (länsimielinen mediatalo). Ja mielestäni provosoinnista puhuminen ei oikein sovi yhteen viihdeteollisuuden kanssa.

Playboy: Mutta ymmärrät varmasti että jotkut saattavat ottaa kappaleen "Mein Teil" provosointina? Kappalehan kertoo Rothenburgilaisesta kannibaalista. Kappaleessa sanotaan: "tänään tapaan herrasmiehen / hän pitää minusta niin paljon että voisi syödä minut / pehmeät osat ja kovat myös / ovat ruokalistalla / sillä sinä olet / mitä sinä syöt / ja sinä tiedät / mitä se on / se on minun osani."
Till: Mutta tämä ei ollut meidän kuvitelmaamme, näin on todella tapahtunut. Pidimme uskomattomana, että joku voi ensin paistaa miehen peniksen paistinpannussa, ja sitten syödä sen yhdessä sen omistajan kanssa. Pet Shop Boys näytti pitävän kappaleesta, he ovat nimittäin tehneet siitä remixin.

Playboy: Jo useiden vuosien ajan Rammstein on ollut maailman suosituin saksalainen yhtye. Mitä luulet, mihin hermoon osuitte?
Till: Me saamme aikaan tunteita. Nekrofiliaa ja lapsiin sekaantumista et löydä valtavirran kappaleista. Me laulamme siitä, jo monet ihmiset ovat samalla tyrmistyneet, mutta samalla myös ihastuneet siihen.

Playboy: Kaikkein eniten minua häiritsee että laulat näistä asioista ensimmäisessä persoonassa. Miksi?
Till: Se on enemmän koskettavampaa. "Minä olen kannibaali, minä olen lapsiin sekaantuja". Mielestäni olisi tyhmää kirjoittaa näistä asioista kolmennessa persoonassa, ja tehdä hänestä vastuullinen.

Playboy: Onko totta että amerikkalainen rokkari Marilyn Manson vieraili USA:n kiertueellanne?
Till: Kyllä, tapasimme hänet monesti. Hauska kaveri. Hän elää järisyttääkseen rokki-tähden kuvaa täydellisesti, hänellä on aina henkivartijat ympärillä, ja tuntee olevansa rokki-tähti jopa ollessaan suihkussa. Mutta siinäkin on omat haittapuolensa, en haluaisi olla hänen asemassaan. Hänen täytyy koristaa itsensä hopeakoruilla, minä vain otan housuni pois shown jälkeen, ja siinä se.

Playboy: Puhuessani kanssasi huomasin erään asian; äänesi kuulosta täysin erilaiselta kuin levyillä. Se kuulostaa jopa pehmeältä.
Till: Tämä on minun normaali baritoni-ääni. Laulaessani painan ääntäni voimalla matalalta. Teen sen ei-ammattimaisella tavalla, joten siinä ei ole paljoakaan tekniikkaa mukana.

Playboy: Matala ääni ja rullaava "R" - kuulostaako Rammstein näiden takia ehkä hieman paholaismaiselta?
Till: Ehkäpä. Laulan ilman vaistoja. Se on syvä tunne - laulaa jotain paholaismaista, joka on haudattu syvälle sieluun. Siinä myös työstää itseään, se on jonkinlaista terapiaa.

Playboy: Myös kuuntelijoille?
Till: Minä todella uskon että konserttimme ovat jonkinlaista terapiaa sielulle. Saamme paljon postia faneilta, jotka kertovat meidän olevan ainoa yhtye maailmassa, joka käsittelee myös väkivaltaa ja insestiä. Nyt jopa naiset ovat alkaneet kirjoittaa meille, joka eroaa paljon alkuajoistamme. Ennen konserteissamme oli ylivoimaisesti enemmän miehiä, nykyään naisia on noin puolet.

Playboy: Rammstein korvikkeena terapialle?
Till: Siihen on olemassa monta eri näkökulmaa. Olemme tavallaan rajumpi David Copperfield- show. Isät vievät lapsiaan konsertteihimme näyttääkseen heille kunnon tuli-shown.

Playboy: Onko Rammsteinin konserteissa ollut aina mukana pyrotekniikkaa?
Till: Kyllä, aivan alusta asti. Silloin käytimme coca-cola pulloa, jossa oli kaasua, sitten sytytimme sen. Koko huone oli tulessa muutaman sekunnin ajan.

Playboy: Onko tuli intohimosi?
Till: Ei, ei ollenkaan. Alkuaikoina kitarasoolon aikana olin kuin liimattu mikrofoniin. Ajattelin aina että minun täytyy tehdä asialle jotain tai kuolen tylsyyteen ja yksinäisyyteen. Onneksi eräs kaverini oli pyro-teknikko.

Playboy: Joidenkin kappaleiden aikana olet tulessa lavalla. Kuinka vaarallista se on?
Till: Jalkani ovat palaneet kerran koska housuni syttyivät sisäpuolelta liekkeihin. Nykyään takkini on eristetty niin hyvin ettei minulle voi käydä mitään. Se on tehty palamattomasta materiaalista, joka sisältää pieniä metallilaattoja, sekä kolmen senttimetrin eristyksen. Ei ole mikään ongelma olla tulessa sen kanssa neljää minuttia, mutta sitten tuli alkaa polttamaan läpi. Kaiken tämän jälkeen olen täynnä adrenaliinia. Ja rakastan sitä.

Playboy: Missä kulkee raja?
Till: Kerran fanit oikeasti luulivat että sytyin tuleen: teimme pienen esityksen, jossa minun jalkani muka syttyivät tuleen. Flake juoksi paikalle jauhesammuttimen kanssa, mutta se sisälsikin palavaa jauhetta. Olin tulessa, musiikki loppui ja valot laitettiin päälle. Kierin lattialla kunnes avustajat saapuivat oikean sammuttimen kanssa. Teimme tätä noin 20 konsertissa, mutta jouduimme lopettamaan, koska fanien mielestä se oli liikaa ja he valittivat internetissä. He olivat todella pelästyneitä.

Playboy: Minkä live-efektin haluaisit vielä keksiä?
Till: Sateen. On mahtavaa soittaa sateessa. Teimme sitä eräällä musiikkivideolla, mutta lavalla sitä ei voi toteuttaa, koska sähkö tappaisi sinut.

Playboy: Miksi olette niin "rankkoja" lavalla?
Till: Jos tekisimme hippi-musiikkia, meillä olisi farkut jalassa ja kukka-paidat päällä. Nykyisillä esiintymistavoilla annamme haluamamme kuvan yleisölle itsestämme. Sota-meikit ja paljaat ylävartalot ovat osa sitä. Kutsumme sitä nimellä "OF" (O = Oberkörper = ylävartalo, F = Frei = vapaa tai paljas). Aina ennen konserttia kysymme toisiltamme: "Teetkö OF:fin tänään?" "En, minulle on kertynyt liikaa kiloja, ehkä ensi viikolla."

Playboy: Mikä on oudoin esiintymisasunne?
Till: Soitimme pienellä likaisella klubilla New Yorkissa. Paikka oli aivan täynnä, ja me esiinnyimme "OF", sekä pelkät nahkahousut päällämme.

Playboy: Ilman pelkoa siitä että olisitte palvelleet saksalaisia kansanperinne-kliseitä?
Till: Takuulla. Saksasta tiedetään Mercedes, nahkahousut ja Kraut. Konsertin jälkeen kaksi mustaa räppäriä tuli sanomaan meille: "Me todellakin vihaamme tuota metalli-paskaa, mutta te äijät olette kovia!"

Playboy: Oletteko ikinä kokeilleet huumeita?
Till: Alkuaikoina alinomaan. Olemme kokeilleet kaikkea muuta, paitsi suonensisäisiä. Jointeista kokaiiniin, kerran kaikkea. Se oli kuin kilpailu: Kuinka äärimmäinen tämä bändi on? Vain kokeilleeksemme vaikutusta.

Playboy: Miksi lopetitte?
Till: Koska showstamme oli tullut liian suuri, ja elimistöni antoi minulle varoituksen. Ollessamme studiossa Tukholmassa olin niin täynnä tupakkaa, alkoholia ja kokaiinia, etten päässyt edes rappusia ylös. Pieni valkoinen lippu ilmestyi eteeni, ja siinä luki että jos jatkat tuota vielä, tulet kohtaamaan ongelmia.

Playboy: Nykypäivänä Rammsteinilla on kuuluisiakin faneja, kuten perinteisen saksalaisen kansanmusiikin ikoni, Heino.
Till: Kyllä, hän kertoi jonkin aikaa sitten olevansa fanimme. Ja hän oli pitänyt paljon Ohne Dich- musiikkivideostamme. Myös Udo Jurgens (kuuluisa saksalainen pop-muusikko) kertoi pitävänsä meistä, ja pyysi jopa yhteiskuvaa ECHO-awardseiden jälkeen. Mutta kuka tietää - ehkä asiat ovat huomenna toisin, kun menestys on kadonnut.

Playboy: Haluatko olla rakastettu?
Till: Tottakai. Se joka sanoo ei, on valehtelija.

Playboy: Näytätte olevan jonkin verran suosituimpia ulkomailla kuin saksassa.
Till: Olemme paljon hyväksytyimpiä ulkomailla. On uskomatonta kuulla 20 000 ranskalais-fanin laulavan mukanamme saksaksi kuuluisalla Paris-Bercy- areenalla. Saksaksi! Ja normaalisti ranskalaiset eivät tykkää puhua vieraita kieliä. Voisin jopa sanoa että olemme ranskan ja saksan ystävyyden keulahahmoja.

Playboy: Koska ranskalaiset ääntävät Bück Dich:in Bück Dischinä?
Till: Kyllä, se on mahtavaa. Meksikossa ihmiset lauloivat mukana koko kappaleen, ei pelkästään kertosäkeitä. Jokaisen lauseen täydellisellä saksalla, vaikka heillä olikin Gringot päässään ja he vihaavat edistyksellisyyttä. Rakastan meksikolaisia.

Playboy: Uudessa kappaleessanne "Benzin" ja sen musiikkivideossa näytätte ensi kertaa hieman itseironiaa.
Till: Ei se ole ironiasta kiinni, bensiinin halu edustaa halua monista asioista. Mutta olet oikeassa, olemme tehneet liikaa hauskoja videoita, nyt on aika palata jälleen synkille vesille.

Playboy: Kuinka sinä kirjoitat sanoitukset?
Till: Täydellisessä hiljaisuudessa. Näkymällä luontoon. Kannettavalla tietokoneella. Ensin on musiikki, sitten sovitan sanat siihen. Tämä kappale voisi kertoa vedestä. Tai tuo kappale likaisesta miehestä maleksimassa lastentarhan edustalla.

Playboy: Kappaleessanne "Mann Gegen Mann" kerrotaan homoseksuaalisuudesta. Oletteko joutunut kohtaamaan ajatuksia olevanne vihamielisiä homoja kohtaan.
Till: Ehkä. Mutta tarkoitukseni oli melko erilainen. Ihailen homoseksuaaleja siitä kuinka helppoa heillä on: he voivat vain katsoa baarissa toisiaan, ja harrastaa nopeaa ja hyvää seksiä. Ilman että tarvitsee ostaa kukkia ja käydä kolmesti ulkona, ennen kuin sen tekeminen on sallittua. Toivon että kappaleesta tulisi suosittu kaikilla homo-klubeilla.

Playboy: "Stripped" musiikkivideollanne käytätte Leni Riefenstahlin materiaalia "Olympia"- elokuvasta. Tekisittekö tuota uudestaan?
Till: Emme, koska olemme täynnä syytöksistä, että olemme oikeistolais-bändi. Tyttäreni, joka on tärkein asia elämässäni, tuli kerran kysymään minulta: "Isä, soitatko sinä natsi-bändissä?". Siinä vaiheessa tiesin että olemme ylittäneet rajan. Se oli liikaa minulle.

Playboy: Onko tyttäresi ainoa lapsesi?
Till: Ei, minulla on monta lasta.

Playboy: Kuinka monen naisen kanssa?
Till: Monen.

Playboy: Miksi nuo suhteet eivät koskaan toimineet?
Till: Koska minulla ei ollut oikeaa tunnetta. En koskaan uskaltanut olla sitoutunut. Siksi minä olin aina se joka jätettiin, ja joka oli surullinen. Mutta kuitenkin joka kerta olin ajatellut, että hän on se oikea. Ainoa hyvä puoli asiassa oli se että kipu auttoi kasvattamaan luovuuttani paljon.

Playboy: Olitko uskollinen?
Till: En koskaan. Olin aina ajatellut että minun täytyy nussia etukäteen, jos huonot ajat joskus tulisivat. Se oli aikamoinen yhden illan juttujen sarja.

Playboy: Eli olet vielä sinkku?
Till: Olen tavannut naisen jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni. Nyt kun olen oppinut tuntemaan hänet, minulla ei ole mitään halua kiirehtiä mihinkään.

Playboy: Huono asia luovuuden kannalta.
Till: Olen kyllä vielä säästänyt pienen synkän onkalon sielussani. Voin vajota pimeyteen nopeasti mikäli siihen on vain tarvetta.

Playboy: Mitä tunteita käytät siihen?
Till: Kuoleman kaipuuta. Ennen en paljoa välittänyt, ja ajattelin etten tule elämään 50 vuotiaaksi asti. Mutta nyt kun olen tavannut tämän naisen, asia on muuttunut. Olen todella onnellinen mies ja toivon todella eläväni vanhaksi.

Playboy: Olet nyt 43 vuotias. Kuinka vanha tyttöystäväsi on?
Till: 29 vuotta. En ikinä pystyisi kuvittelemaan itseäni ikäiseni naisen kanssa.

Playboy: Sinulla oli melkein mahdollisuus edustaa DDR:rää Moskovan Olympialaisissa vuonna 1980 uimarina. Onko totta että osallistumisesi peruttiin, koska livahdit pois hotellihuoneestasi kisan aikana Florecessa?
Till: En halunnut karata, halusin vain käydä katsomassa autoja, pyöriä ja naisia. He saivat minut kiinni, mutta en kuitenkaan olisi aivan täyttänyt vaadittuja tuloksia.

Playboy: Oliko se kamalaa?
Till: Se oli hirveää. Kuuluessani vielä joukkueeseen jouduin nousemaan joka päivä viideltä ja uimaan 30km päivässä. Illalla viimein päästessäni nukkumaan olin täysin poikki. Nyt minulla oli paljon aikaa tuhlattavana kaupungilla, ja jouduin alkaa tappelemaan tullakseni hyväksytyksi. Ja join myös paljon Schnappseja.

Playboy: Mitä ajattelet tänä päivänä DDR:rästä?
Till: Ennen sitä päivää kun kaikki lähtivät, minulla oli vain lämpimiä ajatuksia DDR:rästä. Mutta kyllä sen kanssa kesti joten kuten elää. Meillä oli tuolloin punk-bändi, jolle olimme saaneet luvan valtiolta. Ja jopa Stasin agentit olivat joskus yleisön joukossa, eikä meillä ollut mitään ongelmia. DDR:rän pelko tuli vasta myöhemmin, kun kaikki tajusivat viimein mitä oli tapahtunut.

Playboy: Mutta et DDR:rän olemassa olon aikana?
Till: Tottakai joskus mielessäni kävi, että kaikki oli petosta ja valhetta. Esimerkiksi kun olit työharjoittelussa, kaikki mitä tuotit, meni suoraan varastoon. Tämä oli vain yksi tapa saada ihmiset tekemään töitä. Tänä päivänä sitä kutsutaan nimellä ABM, eli "ihmisten työnteon mittari".

Playboy: Kaipaatko DDR:rää?
Till: En. Mutta ihmissuhteet olivat tuolloin erilaiset, ihmiset olivat läheisempiä. Kukaan ei nykyään enää tapaa ystäviään kotona. Ennen baarit menivät illalla kymmeneltä kiinni, jonka jälkeen ihmiset menivät ystävilleen. Näin pystyit kehittämään ihmissuhteitasi. Mutta tätä tapaa ei enää nykyään ole.

Playboy: Tarkkailiko kukaan ystäväsi ikinä tekemiäsi Stasin puolesta?
Till: Kyllä. Joskus hyvin läheisetkin ystävät. Se oli kauheaa, mutta luokittelin kaikki aina hyvin tarkasti: kuka uhkasi henkeäni, kuka toimeentuloani, ja kuka vain raportoi harmittomista asioista. Ja motiivi oli toinen asia jonka luokittelin: kuka raportoi ystävistään koska halusi itse etuja, ja kuka raportoi pakotettuna tai uhattuna.

Playboy: Olitko Berliinin Tasavallan Palatsin purkamisen puolella vai vastaan?
Till: Vastaan. Mielestäni se on kuin munuaiskivi: leikkauksenkin jälkeen haluat pitää sen muistona, vaikka se onkin joskus satuttanut sinua.

Playboy: Missä sait tervetuliaisrahasi muurin murtumisen jälkeen?
Till: Lübeckissä, lähellä rajaa. Ja tuhlasin sen kaiken karkkiin. Ajattelin itsekseni että syön niin kauan kunnes oksennan. Aikana kun raja ei ollut vielä auki, jos sait yhden karkkipussin, sen piti kestää koko vuosi.

Playboy: Haluaisitko vielä joskus soittaa pienillä klubeilla, niin kuin alkuaikoina?
Till: En, enkä halua enää koskaan ajaa Trabantia. Rakastan sähköikkunoita autossani, vaikka ne eivät olisikaan välttämättömät.

Playboy: Mitä autoa ajat?
Till: Jeeppiä, koska se on kätevä maalla missä asun, Schwerinin ja Wismarin välissä. Siellä on kotiseutuni, joka on oikeastaan aika tylsä. Mutta kierreltyämme 10 vuotta ympäri maailmaa, se on juuri täydellinen paikka minulle. Nykyään en kestä suurkaupunkeja kolmea päivää pidempää.

Playboy: Kuinka suuri tämä paikka on?
Till: Kylässä on yhteensä 12 taloa. Taloni edessä on järvi, jossa voi kalastaa, ja siitä on myös mahtavat näkymät luontoon. Joskus järvellä on harmaahaikaroita. Mahtavaa.

Playboy: Aiotteko vielä keikkailla 60 vuotiaiksi asti, niinkuin Rolling Stones?
Till: Luulen että lopetamme aikaisemmin. Viimeisen konsertin haluaisin pidettävän Berliinin Olympia stadionilla.

Playboy: Yhtye on nyt pitänyt lomaa 6 kuukautta. Mitä aiot tehdä sinä aikana?
Till: Menemme tyttöystäväni kanssa Costa Ricaan, jossa vuokraamme auton. Sitten ajamme läpi koko etelä-amerikan. Olemme olleet jo aiemmin selviytymisleirillä, joten tiedämme miten löytää vettä viidakosta ja kuinka syödä sitruunamuurahaisia.

Playboy: Miltä ne maistuvat?
Till: Mahtavilta. Aivan kuin söisi sitruunapiirakkaa.