Rammstein-HQ @ Facebook Rammstein-HQ @ YouTube Rammstein-HQ RSS-syöte Google Translate
Apocalyptican Eicca Toppinen kommentoi Rammstein-käräjöintiä.
11.01.2011
Viime viikolla lomalta meksikosta palannut Apocalyptican Eicca Toppinen kommentoi Ilta-Sanomille julkisuudessa esitettyjä väitteitä, joiden mukaan bändi olisi tuomittu korvauksiin Rammsteinille tavaramerkkirikkomuksesta. Eican mukaan tapauksessa ei ollut kyse yhtyeiden välisestä oikeudenkäynnistä vaan Apocalyptican silloisen levy-yhtiön Sony Musicin alla toimivan Gun Recordsin sekä Rammsteinia edustavan Universal Musicin välisestä riidasta. Toppisen mukaan Till Lindemannin nimen käyttämisestä Apocalyptican Worlds Collide- albumin mainostamisessa oli sovittu levy-yhtiöiden kesken, mutta jostain syystä Gun Records päättikin mainostaa levyä kertomalla Rammsteinin olevan yhtyeenä mukana levyllä. -"Tämä kaikki tapahtui täysin meidän tietämättämme. Saimme tietää asiasta, kun mainokset ilmestyivät julkisuuteen. Tajusimme heti, että tästä tulee hankaluuksia, sillä mehän tiesimme, mitä olimme Rammsteinin kanssa sopineet. Levy-yhtiö toimi tietoisesti vastoin tekemäämme sopimusta. He joutuivat maksamaan korvauksia Rammsteinille". Apocalyptica vaihtoi levy-yhtiötä pian tapahtuneen jälkeen. Lopuksi Toppinen vakuuttaa yhtyeiden välien olevan loistavassa kunnossa levy-yhtiön sähläilystä huolimatta.

Koko juttu: Iltasanomat.fi.

Galluppi

Viimeisin galleria-albumi

Rammstein live

Kópavogur, Korinn, Islanti
20.05.2017

HQ_Tube

Tulossa...